Neulemedia sai tilaisuuden haastatella kuumaa suomalaista neulesuunnittelija Janina Kalliota, joka tunnetaan erityisesti skandinaavisen hillityistä ja tyylikkäistä huiviohjeistaan. Janinan yrittäjätarina on Suomessa epätavallinen, sillä hän siirtyi suoraan vientimarkkinoille – osin sattuman kautta.
Mistä innostus neulesuunnitteluun lähti?
”Olin vielä 2010-luvun alussa ihan tavallinen käsityönharrastaja, joka neuloi villasukkia peruslangoista. Sitten eksyin Helsingin Vallilassa ihanaan lankakauppaan, jossa minulle aukesi laadukkaiden lankojen maailma ja innostuin erityisesti huivien neulomisesta. Aluksi neuloin ohjeiden mukaan; muistan ainakin tikuttaneeni joitakin Veera Välimäen huivimalleja.
Aloin pian luonnostella myös omia malleja, joista ensimmäisen, Antarktiksen, latasin amerikkalaiseen käsityönharrastajien verkkopalvelu Ravelryyn vuonna 2013. Ohje osoittautui yllättäen jättimäisen suosituksi, joten aloin miettiä, voisiko neulesuunnittelulla tienata elantonsa. Ravelry teki mahdolliseksi kansainvälisen, digitaalisen liiketoiminnan ja siten pääsyn Suomea paljon isommille markkinoille.”
Miten työskentelet ja mistä ammennat inspiraatiota?
”Pohjoismainen luonto on minulle tärkeä inspiraation lähde. Minulla on tukku muistikirjoja, jotka ovat täynnä piirroksia ja ideoita. Jokin idea voi odottaa luonnoksena pitkäänkin toteuttamistaan.
Suunnittelen mallit tavallisesti käsin piirtämällä, mutta joskus alan vain neuloa ja malli syntyy matkan varrella. Esimerkiksi yksi suosituimmista malleistani, Rosewater, syntyi neulomalla. Välillä inspiroidun ihanasta langasta ja kehittelen mallin sen ympärille. Ja joskus esimerkiksi yksittäinen mallineule innostaa ja lähden kehittelemään ideaa pidemmälle kokonaiseksi ohjeeksi.
Olen suunnitellut neuleita jo vuosia työkseni, joten työskentelen suunnitelmallisesti. Julkaisen 10-15 huiviohjetta vuodessa ja päätän niiden julkaisupäivät etukäteen vuodeksi kerrallaan. Varsinaiset neuleohjeet suunnittelen sitten vuoden mittaan ja ne pitää esimerkiksi lähettää tekniselle editoijalle tarkistukseen ennen julkaisua, joten kulissien takana työt etenevät varhaisempaan tahtiin.”
Mitkä huivimallisi ovat kaikista suosituimpia ja missä niitä neulotaan?
”Malleistani suosituin on edelleen Antarktis, seuraavaksi suosituin on Rosewater. Myös Herald ja Wildheart ovat todella suosittuja. Malleja on nyt kaiken kaikkiaan 70.
Valtaosa neuleohjeista, noin 80 prosenttia, myydään pohjoisamerikkalaisille käsityönharrastajille. Muita merkittäviä markkinoita ovat Australia, Iso-Britannia ja Saksa. Suomen markkinoiden osuus on alle viisi prosenttia. Käytännön syistä aloin jo varhain kirjoittaa ohjeet suoraan englanniksi. Kesällä 2018 julkaisin neuleohjeistani myös suomenkielisen kirjan Lumoavat neulehuivit, joka sisältää 15 neuleohjetta.”
Miten yrityksesi käytännössä pyörii ja millaisia tavoitteita sinulla on?
”Teen neulesuunnittelua päivätyönä yritykselleni Woolenberrylle. Minulla on yhtiökumppani ja assistentti, lisäksi työllistän ajoittain esimerkiksi valokuvaajaa. Ajanhallinta on yrittäjälle haastavinta, joten olen opetellut hankkimaan muiden osaamista, enkä yritä tehdä kaikkea yksin. Työskentelemme yhdessä työhuoneella Helsingin Vallilassa.
Olen aika tyytyväinen Woolenberryn nykyiseen kokoon, sillä kasvu toisi todennäköisesti mukanaan enemmän managerointia. En siis pyri suurimmaksi ja mahtavimmaksi, vaan minulle riittää, että saan tehdä näin ihanaa ja luovaa työtä ja tienaan sillä elantoni.
Haluan myös hieman laajentaa suunnittelua, joten olen julkaissut ensimmäiset neulepaita-, pipo- ja villasukkaohjeeni. Luulen, että seuraava aluevaltaukseni on yhtenä tai lähes yhtenä kappaleena neulottavat neulepaidat.”
0 kommenttia